© JWF
Hevosen tiedot eivät mitenkään liity kuvissa olevaan
hevoseen.
Kyseessä on virtuaalihevonen.
Luonne.
Rane on nimensä mukainen poni. Harjaamisesta se pitää, mutta ei
aina kerkeä jäädä siitä nauttimaan kun pitää touhuta kaikenlaista
muuta. Harjakoria kaatuu jos jonkinmoista ja loimet tippuu telineiltänsä.
Ranea ei voi jättää yksineen hetkeksikään, jos se on esim. kiinni
käytävässä. Siitä ei tiedä mitä se tekee. Satulointi käy helposti
ja moitteettomasti. Vatsavyön kiristämisestä ei Rane pidä, silloin
se alkaa narskutella hampaitaan ja pyöritellä häntäänsä kiivaasti.
Ei se kuitenkaan tee mitään, kunhan protestoi sen minkä kerkeää.
Ranelle tärkeää on linimentin laitto jalkoihin kovan rasituksen
jälkeen. Siitä poni ei myöskään pidä. Sen mielestä on epämiellyttävää,
että sen jalkoihin tungetaan kylmää nestettä, joka haisee pahalta. No,
on tehtävä mitä on tehtävä.
Rane on suustaan melko herkkä. Käden on ratsastajalla oltava koko
ajan tasainen ja höyhenkevyt. Ranella on pienten poninaskeleiden
sijaan melko hevosmaiset ja lennokkaan, pitkät askeleet. Ravi on
pehmeää ja joustavaa. Laukannostot ja vaihdot ovat vielä hieman
ongelma, esimerkiksi poni on aina lämmiteltävä kisoissa kunnolla
laukaten paljon, sillä muuten se nostaa automaattisesti väärän
laukan. Myös kotona on erillisiä päiviä, jolloin treenataan
laukkaamista kentällä, tai maastossa kestävyyslaukkaa. Esteiden
yli mennään kovaa ja korkealta. Tosin yleensä estetreeneissä Rane
on juuri silloin sillä itsepäisellä tuulellaan ja kieltää aluksi
paljon. Pitkän ja melko kapean raipan kanssa se kuitenkin menee
kevyesti ylitse. Jos poni epäröi, on annettava vain raipalla pieni
napautus, että se ymmärtää esteen olevan helppo ja ylitse mentävä.
Kilpailuissa Rane on valpas ja fiksu. Se kulkee näyttävästi kaula
kaarella ja häntä ylhäällä tammojen ohitse. Kuitenkin melko vähän
se on verryttelyn aikana tammojen kimpussa, vaan tietää että nyt
keskitytään tai tulee satikutia. Jopa estekisoissa Rane on saanut
muutamankerran tyylipisteitä komean askelluksensa vuoksi, joka
onkin silmälle mieluisaa katseltavaa. Kerran on eräs iäkkäämpi
rouva tullut esittämään ostotarjousta käteisellä, mutta ei poika
kyllä sen matkaan lähtenyt, vaikka melko rikkaalta rouva näyttikin.
© RC
sukutaulu.
VIR MVA Ch Missway's
Playtime
rp 75%, KTK-II, KRJ-I |
Ch
Showtime
wB,VWY-III, YLA3 |
Lynnwood Zookey
wB, EVM |
Lady Octavia
wB, EVM |
VIR MVA Ch Dümfara Senat
rp, KTK-III, KRJ-II, ERJ-III, YLA2 |
Wef
rp, EVM |
Vuuli
rp, EVM |
|
Rosanna Random
rp 62.5%
|
Edmonton
rp |
Chaotic ox
ox, EVM |
Beaumont
rp, EVM |
Rosewood Peanut GBR
nf |
Seascale Pinecone
nf, EVM |
Rosewood Esprit
nf, EVM |
jälkeläiset.
Syntynyt »
Nimi »
Skp »
Emä
Ori on tarjolla jalostukseen.
kisat.
» Esteratsastusjaos: (sijoituksia 42, joista voittoja 10)
PVM -- Jaos --
Luokka -- Kutsu -- Sijoitus
25.04.2009 -- ERJ -- 70cm --
kutsu
-- 1/20
26.04.2009 -- ERJ -- 90cm --
kutsu
-- 1/19
20.05.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 6/49
02.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 2/50
09.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 2/50
14.06.2009 -- ERJ -- 100cm -- kutsu
-- 3/40
05.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 4/50
09.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 5/50
14.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 6/50
12.06.2009 -- ERJ -- 120cm -- kutsu
-- 3/30
17.06.2009 -- ERJ -- 60cm -- kutsu
-- 4/60
20.06.2009 -- ERJ -- 60cm -- kutsu
-- 6/49
20.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 4/47
20.06.2009 -- ERJ -- 100cm -- kutsu
-- 1/100
20.06.2009 -- ERJ -- 60-70cm -- kutsu
-- 5/60
21.06.2009 -- ERJ -- 100cm -- kutsu
-- 7/100
23.06.2009 -- ERJ -- 120cm -- kutsu
-- 3/76
29.06.2009 -- ERJ -- 120cm -- kutsu
-- 10/100
04.07.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 4/100
19.06.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 5/40
19.06.2009 -- ERJ -- 100cm -- kutsu
-- 6/40
29.06.2009 -- ERJ -- 50cm -- kutsu
-- 9/97
19.07.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 5/51
13.07.2009 -- ERJ -- 110cm -- kutsu
-- 7/50
22.06.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 5/50
24.06.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu -- 4/50
11.08.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 8/70
12.08.2009 -- ERJ -- 100cm -- kutsu
-- 1/70
12.08.2009 -- ERJ -- 110cm -- kutsu
-- 2/70
12.08.2009 -- ERJ -- 120cm -- kutsu
-- 7/70
13.08.2009 -- ERJ -- 110cm -- kutsu
-- 1/70
14.08.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 1/70
14.08.2009 -- ERJ -- 120cm -- kutsu
-- 8/70
15.08.2009 -- ERJ -- 80cm -- kutsu
-- 5/70
15.08.2009 -- ERJ -- 110cm -- kutsu
-- 1/70
16.08.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 1/70
16.08.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 5/70
16.08.2009 -- ERJ -- 110cm -- kutsu
-- 2/70
11.08.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 1/100
12.08.2009 -- ERJ -- 90cm -- kutsu
-- 6/100
02.08.2009 -- ERJ -- 70cm -- kutsu
-- 1/30
» Muut jaokset: (sijoituksia 0)
PVM -- Jaos -- Luokka
-- Kutsu -- Sijoitus
00.00.0000 -- jaos -- luokka -- kutsu -- sijoitus
» Näyttelyt: (0)
PVM -- Jaos -- Luokka -- Kutsu --
Sijoitus/tulos
00.00.0000 -- jaos -- luokka -- kutsu -- sijoitus